Dynasty tietopalvelu Haku RSS SOSTERI

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymähallitus
Pöytäkirja 12.10.2021/Pykälä 121

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Rakennustoimikunnan nimeäminen

1683/00.01.02.01/2021

12.10.2021 § 121  

Kuntayhtymähallitus

Uudisrakennus-hanke on valmistumassa siten, että rakennus otetaan käyttöön viimeistään toukokuuhun 2022 mennessä.

Rakennustoimikuntana on toiminut koko hankkeen ajan kuntayhtymähallituksen puheenjohtajisto.

Päätösehdotus Kuntayhtymähallitus päättää nimetä rakennustoimikunnan uudisrakennus-hankkeen loppuunsaattamisen ajaksi.

Päätös Kuntayhtymähallitus päätti, että rakennustoimikuntana toimii entinen kuntayhtymähallituksen puheenjohtajisto (Pekka Nousiainen, Ari Silvennoinen ja Leila Virta) siihen saakka kunnes kuntayhtymävaltuusto valitsee uuden kuntayhtymähallituksen puheenjohtajiston.

Tiedoksi

rakennustoimikunnan jäsenet

Lisätietoja antaa asian valmistelija ja esittelijä, kuntayhtymäjohtaja Saara Tavi,

p. 044 417 4100.