RSS-linkki
Kokousasiat:https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 28.10.2021/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Tarkastuslautakunnan tietojensaantioikeus ja jäsenille säännönmukaisesti toimitettavat asiakirjat
28.10.2021 § 47
Tarkastuslautakunta
Kuntalain 124 §:n mukaan tarkastuslautakunnalla on salassapitoa koskevien säännösten estämättä oikeus saada kunnan viranomaisilta tiedot ja nähtävikseen asiakirjat, joita se pitää tarpeellisina arviointitehtävän hoitamiseksi.
Tilintarkastajalla on salassapitoa koskevien säännösten estämättä oikeus saada kunnan viranomaisilta ja kuntakonserniin kuuluvilta yhteisöiltä ja säätiöiltä tiedot ja nähtävikseen asiakirjat, joita hän pitää tarpeellisina tarkastustehtävän hoitamiseksi.
Käytännössä salassa pidettävien asiakirjojen pyytäminen edellyttää tarkastuslautakunnan päätöstä.
Tarkastuslautakunnan arviointitehtävän kannalta on perusteltua, että lautakunnan jäsenille toimitetaan säännönmukaisesti tehtävän kannalta keskeisiä asiakirjoja.
Kuntayhtymän toimielinten pöytäkirjat ovat nähtävillä nettisivuilla (www.sosteri.fi) ja Exreport-raportointiohjelmasta lautakunnan jäsenillä sekä tilintarkastajalla on luovutettavilla tunnuksilla mahdollisuus talouden raporttien seurantaan.
Edellisellä tarkastuskaudella yhtymähallituksen kokouksessa esitelty kuntayhtymäjohtajan katsaus on hallituksen kokouksen jälkeen toimitettu sähköisesti tarkastuslautakunnan/tilintarkastajan käyttöön. Lisäksi kuntayhtymän johtoryhmän muistiot on toimitettu tarkastuslaukunnan/tilintarkastajan käyttöön.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää, mitkä asiakirjat sille toimitetaan säännönmukaisesti.
Päätös Tarkastuslautakunta päätti, että yhtymähallituksen kokouksessa esitelty kuntayhtymäjohtajan katsaus toimitetaan hallituksen kokouksen jälkeen sähköisesti tarkastuslautakunnan/tilintarkastajan käyttöön. Lisäksi kuntayhtymän johtoryhmän muistiot toimitetaan tarkastuslautakunnan/tilintarkastajan käyttöön.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |