Dynasty tietopalvelu Haku RSS SOSTERI

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymähallitus
Pöytäkirja 28.10.2021/Pykälä 138

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

28.10.2021 § 138  

Kuntayhtymähallitus

Hallintosäännön 107 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.

 

Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.

 

Kutsu yhtymävaltuustoa lukuun ottamatta muiden kuntayhtymän toimielinten kokouksiin on annettava vä­hin­tään kuusi (6) päi­vää ennen kokous­ta jäsenille ja varajäsenille sekä niille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Näistä määräyksistä voidaan kui­tenkin poiketa, jos asian erityinen kii­reelli­syys sitä vaa­tii.

 

Hallintosäännön 109 §:n mukaan esityslista julkaistaan kuntayhtymän verkkosivuilla.

 

Kokouskutsu ja esityslista 28.10.2021 pidettävään hallituksen kokoukseen on lähetetty sekä julkaistu kuntayhtymän verkkosivuille 27.10.2021.

 

Hallintosäännön 5 §:n mukaan kuntayhtymähallitus on pääätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja
päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin keskusteluitta.

Lisäksi puheenjohtaja totesi, että yhtymähallituksen puheenjohtaja, esittelijä ja pöytäkirjanpitäjä ovat Savonlinnan keskussairaalan F-rakennuksessa esittelijän työhuoneessa. 

Puheenjohtaja edellytti, että kaikilla kokouksen läsnäolijoilla on mikrofoni ja kamera auki läsnäolijoiden toteamisen, puheenvuorojen sekä äänestyksen aikana.

Yhtymähallituksen kokous on suljettu kokous eikä läsnäolijoiden kanssa samassa tilassa saa olla muita henkilöitä.

 

 Lisätietoja antaa asian valmistelija  ja esittelijä, kuntayhtymäjohtaja Saara Tavi,

 p. 044 417 4100.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa