Dynasty tietopalvelu Haku RSS SOSTERI

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntayhtymähallitus
Pöytäkirja 29.03.2022/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten matkojen taksojen tarkistus alkaen 1.5.2022

75/02.08.00.00/2020

 

 

29.03.2022 § 35  

Kuntayhtymähallitus

Kuntayhtymähallitus on 23.8.2018 hyväksynyt vammaispalvelulain (380/1987) § 8 ja sosiaalihuoltolain (1301/2014) § 23 mukaisten matkojen välityspalvelusta ja matkojen järjestämisestä kokonaisvastuullisesti koskevan sopimuksen. Palvelun tilaajana toimii Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja palveluntuottajana Etelä-Savon Taksi Oy.

 

 Kuljetuspalveluasiakkaita oli vuoden 2021 lopussa yhteensä 825 ja kustannukset 811 143 euroa vuonna 2021.

 

 Sopimuksen mukaan palveluntuottajalla on oikeus esittää kuljetuskorvauksiin muutosta. Hinnanmuutosesitys on toimitettava sopijaosapuolelle viimeistään kolme (3) kuukautta ennen suunnitellun hinnanmuutoksen voimaanastumista. Palveluntuottaja on tehnyt sopimuksen mukaisesti esityksen hinnanmuutoksista 26.1.2022.

 

 Palveluntuottajan kanssa on sovittu, että uudet hinnat tulevat voimaan 1.5.2022. Ne ovat voimassa 31.12.2022 saakka tai molemmin puolin hyväksyttävänä optiona 30.6.2023 saakka.

 

 Etelä-Savon taksin hinnankorotusesitys on liitteenä.

 

Päätösehdotus Kuntayhtymähallitus päättää, että vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten matkojen kuljetuskorvausten (taksojen) tarkistus tehdään liitteen mukaisesti.

Uudet hinnat tulevat voimaan 1.5.2022 ja ne ovat voimassa 31.12.2022 saakka.

Mahdollisesta option käytöstä sovitaan myöhemmin erikseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin keskusteluitta.

 

 Tiedoksi

 Etelä-Savon Taksi Oy

Vammaispalvelu

 ostolaskut/Monetra

 

 

 

Lisätietoja antaa asian valmistelija va. hallintojohtaja Minna Marjakangas,

p. 044 417 3951 ja esittelijä, kuntayhtymäjohtaja Saara Tavi, p. 044 417 4100.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa