RSS-linkki
Kokousasiat:https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveydenhuoltojaosto
Pöytäkirja 25.03.2022/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Viranhaltijapäätökset ja todistukset ajalta 10.12.-31.12.2021 ja 1.1.-16.3.2022
25.03.2022 § 8
Ympäristöterveydenhuoltojaosto
Ympäristöterveydenhuollon valvottavien lainsäädäntöjen perusteella on tehty viisi terveydensuojelulain mukaista viranhaltijapäätöstä.
Elintarvikelain (23/2016) perusteella on annettu kolme todistusta.
Viranhaltijapäätös- ja todistusluettelo lähetetään ympäristöterveydenhuoltojaoston jäsenille.
Päätösehdotus Ympäristöterveydenhuoltojaosto merkitsee tiedoksi edellä mainitut viranhaltijapäätökset sekä elintarvikelain mukaiset todistukset ja toteaa, että päätökset on tehty annettujen toimivaltuuksien puitteissa.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin keskusteluitta.
Lisätietoja antaa asian valmistelija ja esittelijäterveysvalvonnan johtaja Sampsa Kinnunen, p. 044 775 4752
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |