RSS-linkki
Kokousasiat:https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveydenhuoltojaosto
Pöytäkirja 17.06.2022/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Viranhaltijapäätökset ja todistukset ajalta 17.3.-8.6.2022
17.06.2022 § 14
Ympäristöterveydenhuoltojaosto
Ympäristöterveydenhuollon valvottavien lainsäädäntöjen perusteella on tehty viisi tupakkalain ja kaksi lääkelain mukaista viranhaltijapäätöstä.
Elintarvikelain (23/2016) ja terveydensuojelulain (763/1994) perusteella ei ole annettu todistuksia.
Viranhaltijapäätösluettelo lähetetään ympäristöterveydenhuoltojaoston jäsenille.
Päätösehdotus Ympäristöterveydenhuoltojaosto merkitsee tiedoksi edellä mainitut viranhaltijapäätökset ja toteaa, että päätökset on tehty annettujen toimivaltuuksien puitteissa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin keskusteluitta.
Lisätietoja antaa asian valmistelija ja esittelijäterveysvalvonnan johtaja Sampsa Kinnunen, p. 044 775 4752
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |