RSS-linkki
Kokousasiat:https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://isshp10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntayhtymähallitus
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 106
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Asiakasliikenne uuden sosiaali- ja terveyskeskuksen alueella
1/10.03.02.00/2020
25.10.2022 § 106
Kuntayhtymähallitus
Uuden sosiaali- ja terveyskeskuksen suunnitteluvaiheessa otettiin huomioon asiakas- ja huoltoliikenne alueella ja mm. paikoitukseen tuli rakennuksen valmistumisen myötä muutoksia entiseen verraten.
Asiakasliikenne sosiaali- ja terveyskeskuksen pääsisäänkäynnille toimii nyt hyvin ja asiakkailta on saatu palautetta erityisesti siitä, että paikoitustilaa on pääsisäänkäynnin läheisyydessä pääasiassa riittävästi.
Sen sijaan jalankulkijoille ja esimerkiksi lastenvaunujen kanssa kulkeville asiakkaille ei ollut jalankulkutietä Pihlajavedentieltä sosiaali- ja terveyskeskuksen pääovelle.
Saadun palautteen perusteella kuntayhtymähallitus kuuli kokouksessaan 30.8.2022 § 89 asiassa huoltomestari Esko Hakkaraista.
Tilanteen korjaamiseksi jalankulkijoille tehtiin turvallinen väylä kyseessä olevalle tieyhteydelle. Väylän rakentamisen kustannukset olivat 25 000 €, mikä summa sisällytetään rakennusurakkaan.
Tiensuuntaista pysäköintiä osoittavat maalaukset, samoin kuin suojatien maalaus tehdään keväällä 2023 lumien sulamisen jälkeen. Liikennemerkit alueelle on asennettu.
Päätösehdotus Kuntayhtymähallitus merkitsee tiedoksi, että uuden sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakasliikennettä ja turvallisuutta parantava jalankulkuväylä on otettu käyttöön.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.
Tiedoksi
projektipäällikkö Eeki Malkki
huoltomestari Esko Hakkarainen
Lisätietoja antaa asian valmistelija va. hallintojohtaja Minna Marjakangas,
p. 044 417 3951 ja esittelijä, kuntayhtymäjohtaja Saara Tavi, p. 044 417 4100.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |